Loppuilta meni piirrellessä teknistä piirustusta seuraavan päivän 3D- mallinnusta varten. Onneksi netistä löytyi hyviä ohjeita ja kuvia millainen sen pitää olla sillä olimme kumpikin Matiaksen kanssa hieman sormi suussa asian kanssa, koska Alvis ei antanut erikseen tarkempia ohjeita siihen. No tätä vartenhan internet on, että voi etsiä tietoa ja kuvia tarpeen vaatiessa asioista.
![]() |
| Tekninen piirustus laiskiaisesta. |
Piirustuksessa keskiviikkona aloitettiin taas uuden piirustuksen työstäminen, kova tahti jatkuu siis edelleen mikä on kyllä hyvä. Tämän kertainen piirustuksen kohde oli naispatsaan torso ja se kuului piirtää sivuttais profiilista. Muut oppilaat työstivät torson käsiä pelkästään ja meidät laitettiin tekemään koko torsoa. Sivuttais proofilista piirtäminen otti oman aikansa kun palaset loksahtelivat paikallee. Todella hyvää harjoitusta ja mukavaa vaihtelua päästä tekemään kokonaan sivusta torsoa, sillä aiemmilla tunneilla olin tehnyt muotokuvia aina viistosta kuvakulmasta.
Oppitunnin jälkeen tavarat laitettiin paikoilleen ja kipsitorsot nostettiin takaisin pieneen niille tarkoitettuun varastoon. Sormi osoitti lukujärjestyksessä seuraavana 3D- mallinnusta jossa pääsi ensimmäistä kertaa aloittamaan itse mallintamisen Maya- ohjelman voimin. Ennen, suoraa päätä, ohjelman rattiin hyppäämistä, täytyi skannata edellisillan tekniset piirustukset. Skannattuja piirroksia pystyi hyödyntämään mallinnuksessa. Maya on käyttöliittymältään Adoben ohjelmien, kuten Photoshopin ja Illustratorin kaltainen. Ohjelmasta löytyy liuta työkaluja ja esimerkiksi Photoshopista löytyvä layer- valikko mallinnuksen hallintaan. On vaikea lähteä puimaan koko mallinnusprosessia sen yksityiskohtaisemmin lävitse, sillä ohjelma on kuitenkin käyttöliittymästään huolimatta täynnä erilaisia asioita. Alvis näytti miten perusmallintamisessa käytetyt työkalut toimivat, jonka jälkeen antoi vapaat kädet hahmon työstämiseen. Peruslähtökohta alkaa erilaisista primitiivisistä muodoista esimerkiksi kuutiosta työkalujen avulla voi lähteä muodostamaan muotoja sekä leikkaamaan polygoneja joiden pisteitä pystyy myös työkaluja hyödyntämällä leikkaamaan ja venyttelemään. Kauan kesti totutella ohjelman käyttämiseen, mutta päivän päätteeksi oli jo saanut jonkin näköisen möykyn aikaiseksi.
![]() |
| Tälläiseen vaiheeseen piirustus jäi keskiviikon jälkeen. |



No comments:
Post a Comment