JURMA LA VITA

Tulivat ne meikäläisenkin vanhemmat vierailulle Riikaan ja menimme eräänä lämpipänä lauantaipäivänä käymään Jurmalassa koko kööri, Matias mukaanluettuna.

  Reissu alkoi aikaisin aamulla kun otimme suuntimat kohti Riikaa ja sieltä juna-asemaa. Nimittäin junalla matka taittuu helpoiten Jurmalaan, eikä se junalla matkustaminen tosiaankaan käy lompakon nyörille. Matka kestää noin puolisen tuntia ja yhteen suuntaan junapiletti maksaa euro neljänkymmenen luokkaa. Pilettejä voi ostaa aseman tiskiltä edullisemmin kuin junasta.

 Hetken hortoiltuamme aseman syövereissä,  kello nytkähti kahdeksantoista yli kaksitoista ja oli aika astua junavaunuun. Vaunu vaikutti valtion rautateihin verrattuna varsin tilavalta. Matka meni maisemia möllötellessä, kunnes olimme jo pian Majorissa, jossa jäimme pois. Ensi vaikutelma Jurmalasta oli erikoinen, aivan kuin olisia saapunut jonnekin aivan toiselle planeetalle, olimme pois kaupungista selkeästi, tästä tuli mieleen enemmänkin jokin kylä ehkä jopa kalastajakylä jostain kummallisesta yhdeksänkymmentäluvun televisiosarjasta. Lähdimme kävelemään Omnibus katua eteenpäin, kunnes jonkin matkaa talsittuamme bongasimme Inner Light-nimisen residenssin, johon meidän oli aikomus mennäkin. 

  Kyseessä oli Vitali Yermolayev nimisen taiteilijan residenssi jossa oli myös hänen samanniminen näyttelynsä. Residenssi näyttää ulkopuolelta puiselta kartanolta jonka etupihalla on rautalankasta tehtyjä erikoisia jänis veistoksia. Tämän lisäksi pihalla on vanhanajan polkupyörä, apupyörillä vielä, eikä siinä vielä kaikki sillä pyörän kylkeen oli kiinnitetty laatikko joka paljastuikin grilliksi. Uskomatonta! Tämän eksentrisen etupihan jälkeen oli syytä astua itse pedon kitaan, jossa todellinen hullutus vasta alkoikin. Astuessamme sisään vastassa oli muuan hyväntuulinen ja lempeä venäläisnainen, joka heti gallerialipukkeet maksettuamme ohjasti seurueemme sisään kahdesta ovesta. Nainen kertoi hieman miksi ja mistä on kyse, jonka jälkeen hän laittoi englanniksi selostetun, ambientilla kevyesti leivitetyn,informatiivisen ääniraidan soimaan, sulki ovet tilasta poistuessaan, jättäen meidät kokemaan tämän niin kutsutun sisäisen valon.

  Galleriatila koostui yhdestä isosta päähuoneesta joka jakaantui vasemmalle, eteenpäin ja oikealle katsottuna, kolmeen pienempään tilaan, muodostaen näin yhden suuren installaation. Huoneissa oli erilaisia maalauksia, sekä kummallisia lamppuja, jotka osoittautuivat UV- lampuiksi. Kyllä, tila muuttui pian pimeäksi UV-valojen valaisemaksi temppeliksi, jossa taulut muuttuivat valon vaikutuksesta. Yhdessä maalauksessa oli taiteilijan oma tulkinta Mona Lisasta, joka UV-valojen himmennyttyä muuttuikin muotokuvaksi Leonardo Da Vincistä, käsittämättömän nokkelaa. Galleria oli yksi hengittävä solu joka muutti muotoaan sielukkaan ja tunnelmaa luovan tausta ambientin siivittämänä. Teokset olivat vaikuttavan värikkäitä ja moniulotteisia. Teemat hyppivät abstraktien, sensuellejen väri-ilotteluiden, maisemien ja luontoaiheiden ympärillä temmeltäen kuin riemuitseva lapsijoukkio, mutta mitenkään se ei rikkonut kokonaisuutta, kaikki oli sulassa harmoniassa keskenään. Galleriasta ei pystynyt lähtemään noin vaan sillä se oli huumaava ja kokoajan löysi teoksista uusia asioita joita ei aiemmin ollut huomannut laisinkaan, kerrassaan nokkelaa. Tällaista taide-elämystä ei ole kyllä hetkeen kokenut. Lopulta oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, kirjoittaa nimet vieraskirjaan, kunnes yhtäkkiä museon naishenkilö alkoi esittelemään muitakin taiteilijan teoksia. Teokset olivat aiheita espanjan tuulimyllyistä pelloilta, jonne yhtäkkiä UV- valon vaikutuksesta ilmestyykin härkä. Sekä esimerkiksi rakennus joka valon vaikutuksesta muuttuukin talvenihmemaaksi. Nainen veti uusia ja uusia teoksia ja seurasimme häntä peräkanaa ihmettelemään mitä teoksista paljastuukaan. Mutta sitten lähdimme, kiitimme kokemuksesta ja jatkoimme matkaa.

Hyvin inspiroiva ja antoisa näyttely elämys!

 

 Kannatti siis toden totta lähteä Jurmalaan. Keli oli kuuma ja matka jatkui syvemmälle Jurmalaa, rantahietikkoja kohti. Jurmalan ranta on 26 kilometriä pitkä ja mielettömän kaunis paikka. Ihmisiä oli melkoisen paljon liikenteessä ja luultavasti paikka on varmasti melkoinen turistihelvetti kesäisin. Hiekka jalkojen alla oli lämmintä ja tuli kesäiset vibat kun otti kengät jalasta ja tallustimme jonkin matkaa rantaa länteen. Meren ulappa oli vaikuttava, ikuisuuteen jatkuva näky. 

Lopulta koitti aika kun alkoi tulla nälkä ja kävimme eräässä italialaisessa ravintolassa syömässä herkulliset pizzat. Ruokailun jälkeen tallustimme vielä lisää rantaa pitkin, kunnes löytyi lopulta metsikön siivittämä rinne polku jota pitkin pääsimme takaisin kaupungin sykkeeseen. Matkan varrella tuli vastaan tuulen voimasta vääntyneitä korkeita mäntyjä, sillä olimmehan meren rannalla.

 Reittimme jatkui ja askeleet alkoivat hieman jo painaa sillä olimme jo kävelleet monta kilometriä. Ihmisiäkin oli alkanut pulpahtelemaan kaduille kuin valkovuokkoja keväisin. Jostain kaukaa kuului selostuksen ääni ja kas kummaa vasemmalla puolella katua näkyi penkkirykmentti jonka edessä oli valtava screeni. Kyseessä oli siis jääkiekko kisakatsomo ja peli jota jäimme seuraamaan oli Latvian ja Tanskan välinen mittelö, jossa Latvia syötti legot Tanskalaisille hurjalla kolme nolla- tuloksella. Matsin jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa ja jalat alkoivatkin olevat jo niin lopussa että suuntasimme juna-asemalle ja siitä takaisin Riikaan. Kerrassaan loistava lauantai Jurmalassa, jota voisi kyllä suositella jokaiselle tähän aikaan vuodesta Latviassa visitoivalle henkilölle.