Monday, May 22, 2017

SUMMA SUMMARUM

Viimeinen viikko koulussa meni puuhaillessa pronssiveistoksen patinoinnin ja viimeistelyjen parissa, sekä myös 3D-animaation loppuunsaattamisessa. Patinoinnin tein vihreällä, jolla oli tarkoituksena saada aikaiseksi merisen ja leväisen kivikon vihreä ja sinivihreä sävy. Olen kyllä lopputulokseen äärimmäisen tyytyväinen sillä pronssiveistoksessa on ollut kaikkein eniten hommaa ja mahtavaa että sain sen viimeisteltyä ennen kotiinpaluuta.


Myös ensimmäinen 3D-malli, monen tuskaisen ja työntäyteisen säätämisen jälkeen, tuli lopultakin valmiiksi. Olen kyllä siihenkin kyllä todella tyytyväinen. Kun animointi vaihe on valmis voi valmiin mallin ladata animaatioineen Sketchfab- nimiseen selain ohjelmaan. Sketchfabissa pystyy muokkaamaan vielä valoja, varjoja ja kontrastia, sekä siinä pystyy tekemään monia muita säätöjä.

Alhaalla linkki lopulliseen 3D- malliin ja animaatioon.

https://sketchfab.com/models/fe0ffe5d3f4f4169bc4b2907b24ad966

Koko vaihtojakso on ollut kyllä valtavan hieno kokemus! Hyvä että tuli lähdettyä reissun päälle. Ulkomaanvaihtoa voisi suositella jokaiselle joka on kiinnostunut klassisesta taiteesta, sekä myös esimerkiksi 3D- mallintamisesta. Yksi huomio minkä näin jälkikäteen voisi sanoa opetuksesta on se että on aika paljon itsestään kiinni mitä koulussa haluaa tehdä oppitunneille osallistumisesta huolimatta tai ainakin sellaisen kuvan vaihto on antanut. Matka on tuntunut pitkältä ja sisältänyt sekä ylä- että alamäkiä, mutta juuri näiden takia on oppinut paljon ja kasvanut myös henkisesti. Aluksi hankalaa oli puhua englantia, mutta siihen kyllä tottui niin äkkiä ja puhuminen alkoi sujua päivä päivältä paremmin. Ulkomaanvaihto on myös avannut portin Riikan kulttuuriin, ihmisiin ja kaupunkiin, tavalla jota ei varmasti tavallinen sunnuntai turisti pääse kokemaan.

Nyt on aika päättää tämä blogi. On mahtavaa olla vihdoin rakkaassa kotikaupungissa Järvenpäässä kotona Roosan ja kissojen kanssa.

Sveiks!




No comments:

Post a Comment