Opinahjo kutsuu
Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme nokkamme kohti Kipsalan saarta joka oli vain Väinäjoen ylittävän sillan takana, kävelymatkan päässä hostellista. Kipsalan saarella tulisi olemaan meidän asuntolamme, jossa viettäisimme osittain nämä yhdeksän viikkoa Matiaksen kanssa, jakaen kahden hengen huoneen, yhteisen keittiön, suihkun ja vessan. Asuntolaan kirjautumisen lisäksi, tarkoituksena olisi vieraillla koululla ensimmäistä kertaa, sillä olimme sopineet siitä koulun vaihto-oppilas vastaavan Jolantan kanssa edellisenä iltana sähköpostitse.
| Aamuinen otos Väinäjoen ylittävältä sillalta. |
Siispä kun olimme käyneet heittämässä kantamukset asuntolaan ja tutkailemassa hieman paikkoja siellä, päätimme lähteä tapaamaan Jolantaa koululle. Koulu on melko lyhyen, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä. Koulu vaikutti heti ensi näkemältä, vanhalta , kivestä ja tiilestä koostuvalta kartano rakennukselta, joka jostain syystä toi mieleen Tylypahkan. Astuessamme sisään pääovesta, eteen ilmestyi portaikko ja jonka päässä oli vanha rouva. Rouva kysyi meiltä olemmeko Suomesta ja neuvoi menemään alakertaan jossa meitä vastassa olikin iloisen ja hyväntuulisen oloinen Jolanta.
![]() |
Jaņa Rozentāla Rīgas Mākslas vidusskola |
![]() |
| Ensimmäinen lukujärjestys näytti tältä |


Hei,
ReplyDeleteAivan ihan lukea blogiasi, hyvää tekstiä! Aivan mahtavaa vaihtoa kuvaukselliseen Latviaan!
terveisin Tanja, Hyrian kv-suunnittelija
Hei! Mukava kuulla. Kiitos! Hyvää alkavaa kevättä sinne koto-Suomeen!
ReplyDelete